Maailma numeroina

29

Milloin ylikulutuspäivä tulisi, jos maailman väestö eläisi tällä tavoin?

Tänä vuonna vietimme maailman ylikulutuspäivää 29. heinäkuuta. Maailman ylikulutuspäiväksi kutsutaan päivää, jolloin ihmiskunta on kuluttanut loppuun kaikki ekologiset luonnonvarat, jotka maapallo kyseisen vuoden aikana kykenee tuottamaan tai tarjoamaan.

Loppuvuoden ajan elämme siis yli varojemme. Mikä pahempaa, ylikuluttamisen päivä tulee vuosi vuodelta yhä aikaisemmin.

Maapallon ylikulutuspäivän laskee Global Footprint Network, kansainvälinen ja riippumaton tutkimusorganisaatio, joka työskentelee sen puolesta, että ihmiskunta voisi elää maapallon tarjoamilla luonnonvaroilla.

1970-luvulle saakka elimme globaalisti maapallon ekologisen budjetin raameissa, mutta viimeisten 50 vuoden aikana ylikulutuspäivä on siirtynyt joulukuusta heinäkuuhun.

Pelkästään vuoteen 2018 verrattuna maailma on ”menettänyt” kolme päivää lisää.

Miten me Pohjoismaissa pärjäämme?

Valitettavasti emme kovinkaan hyvin.

Jos muu maailma eläisi kuten me, maapallon resurssit loppuisivat huomattavasti nopeammin. 

Tanska: 29. maaliskuuta.

Ruotsi: 3. huhtikuuta.

Suomi: 6. huhtikuuta.

Norja: 18. huhtikuuta.

Julkaistu 04.08.2019