Innovaatiot

Missä tehdään ensimmäinen sähköinen reittilento?

Kuva: Zunum Aero

Sähkölentokoneita kehitetään kovaa vauhtia, ja maat ja yritykset kilpailevat siitä, missä pääsee ensimmäisenä reittilennolle sähkökoneella. Sähkölentokoneet sopivat parhaiten lyhyille reiteille. Niitä on paljon Norjassa. Vuonna 2023 on tarkoitus avata sähkökonereitti Stavangerin ja Bergenin välille. Kaupunkien välimatka on 160 kilometriä, ja reitillä on puoli miljoonaa lentomatkustajaa vuodessa.

­– Meillä on parhaat mahdollisuudet olla ensimmäisiä, sanoo Stavangerin kauppakamarin toimitusjohtaja Harald Minge.

Toisaalta ykköseksi voivat ehtiä myös Orkneynsaaret Skotlannissa. Siellä lentokoneet kiertävät saarelta toiselle kuin bussit. Lyhin reitti on 2,7 kilometriä, ja sen lentoaika on kaksi minuuttia! Pisin lentomatka on 20 minuuttia. Sikäläisen Loganair-lentoyhtiön toimitusjohtaja Jonathan Hinkles uskookin, että Orkneysaarilla lennetään sähkön voimin jo vuonna 2022.

– En oikein usko sähkömoottoreihin isoissa lentokoneissa, mutta saarten välisessä liikenteessä sähkölentokone voi toimia, Hinkles veikkaa

Julkaistu 01.05.2020