Talous

Kiina kirii kärkeen

Väkirikas Kiina on viime vuosikymmeninä kiihdyttänyt talouskasvuaan uskomattomalla vauhdilla. Vuoden 2008 talouskriisin jälkeen maailman BKT-kasvusta 45 prosenttia on Kiinan kasvun ansiota. Kun vielä 1990-luvulla köyhyydessä eli 750 miljoonaa jättimaisen kommunistivaltion kansalaista, elää köyhyysrajan alapuolella tänään alle 10 miljoonaa ihmistä.

– Kiinan kansainvälinen rooli kasvaa koko ajan, eikä näköpiirissä ole muutosta tähän kehitykseen, sanoo Tuuli Koivu, Nordean pääekonomisti.

Tuuli Koivu, Nordean pääekonomisti.

Kiina saattaa hyvinkin pian haastaa USA:n roolin maailman ykkösvaltiona. Sillä on apunaan 1,4 miljardin kansalaisen ja nopeasti voimistuvan sotilasmahdin etulyöntiasema. Peking on satsannut avaruusohjelmaan ja onnistui jo aiemmin tänä vuonna laskeutumaan kuun pimeälle puolelle. Valtio-omisteinen Comac kehittää parhaillaan omia lentokoneita, jotta Kiinan ei enää tarvitse käydä ostoksilla amerikkalaisomisteisella Boeingilla tai ranskalaisella Airbusilla.

Kiinan presidentti Xi Jinping onkin ilmoittanut, että kiinalainen unelma on johtaa maailmaa vuoteen 2050 mennessä.

– Siihen asti länsimaiden voi kuitenkin odottaa dominoivan maailmaa taloudellisesti ja kulttuurisesti, sanoo Koivu.

Taloudesta kiinnostuneiden kannattaa kuitenkin pitää silmällä idän punaista lohikäärmettä ja seurata niitä ilmiöitä, joilla saattaa olla eniten vaikutusta maan kehitykseen. Keskeisimpiä teemoja ovat ilmastonmuutos (Kiina on edelleen hyvin riippuvainen hiilivoimasta) sekä käynnissä oleva kauppasota USA:n presidentin Donald Trumpin kanssa.

– Johtajan asemaan nouseminen ei ole helppoa. Peking on nyt siirtynyt välivaiheeseen, jossa se pyrkii itse asettamaan agendan, ei vain reagoimaan Trumpin yllätysheittoihin, Koivu toteaa.

Julkaistu 09.09.2019