Kulttuuri

Kättelyn aika on ohi

Kuva: Shutterstock

Kun päätös on tehty, lyödään kättä päälle. Se on merkki siitä, että asiasta on päästy yhteisymmärrykseen. Kun on puristettu kättä, sopimusta ei hevillä rikota.

Kättely on länsimaissa lähes refleksinomainen tapa. Se on ollut käytössä antiikin ajoista asti.

Käden puristuksella myös tervehditään työtovereita, vanhoja ystäviä ja uusia tuttavuuksia. Oikea käsi ojentuu esiin lähes aina, kun kaksi ihmistä tapaa.

Koronakriisi on kuitenkin muuttanut myös tervehdyskulttuuria. Käden puristamisen sijaan nyt pannaan kyynärpäät vastakkain tai kosketetaan kengän kärjellä toisen  kenkää.

Yhdysvaltalainen tartuntatautiasiantuntija Anthony Fauci haluaisi, että kättelystä luovutaan lopullisesti. Hän on todennut Wall Street Journalin haastattelussa, että ihmisten ei pitäisi palata vanhoihin tervehdystapoihin koronakriisiin jälkeenkään. Fauci on myös presidentti Donald Trumpin koronavirustyöryhmän jäsen.

Kuulostaa ikävältä, mutta ehkä Fauci ansaitsee silti symbolisen yläviitosen. Tutkimuksen mukaan kättelyssä nimittäin leviää jopa enemmän bakteereja kuin suudelmassa.

Julkaistu 29.05.2020