Kulttuuri

Etäkokoukset toivat nousu­kauden plastiikka­kirurgeille

”Koronakasvot” ja ”Zoom-kasvokateus” ovat synnyttäneet plastiikkakirurgiaboomin. Kaikki eivät pidä näkemästään, kun oma väsynyt naama tuijottaa etäkokouksen näytöltä tunti tunnin jälkeen. Tietokoneen kamera, kuvakulma ja valaistuskaan eivät aina ole eduksi.

naisen kasvot, viivotin
Kuva: Shutterstock

Keväällä 2020 pelättiin koronan suistavan koko maailman lamaan. Ainakin plastiikkakirurgeille etäkokousaika on kuitenkin päinvastoin tuonut huiman noususuhdanteen.

Botox-pistosten, silottavien täyteaineiden ja sirojen nenien kasvanut kysyntä voi johtua siitä, että koronan aikana shoppailuun ja matkailuun aiotut rahat ovat monella säästyneet. Lisäksi etätyöaikana voi toipua leikkauksista huomaamattomasti, ja kasvomaski auttaa peittämään mustelmat ja arvet, joita muuten voisi joutua selittelemään.

Plastiikkakirurgiabuumi on maailmanlaajuinen ilmiö. Yhdysvaltalaisten plastiikkakirurgien järjestön mukaan kysyntä on kasvanut 10 prosenttia. Ranskassa nousu on ollut alan järjestön mukaan 20 prosenttia. Sveitsiläisellä klinikalla, jossa Svenska Dagbladet vieraili, asiakkaita oli 30 prosenttia enemmän kuin ennen koronaa. Australialainen The New Daily -lehti kertoi sikäläisestä klinikasta, jossa kasvua oli 300 prosenttia. Kysyntä lisääntyy myös Pohjoismaissa.

Svenska Dagbladetin haastatteleman geneveläisen klinikan kirurgi Hervé Raspaldo kertoo, että miesten osuus asiakkaista on kasvanut.

– Tavallisesti miehet näkevät omat kasvonsa vain kerran päivässä aamulla, kun ajavat partaansa. Nyt moni tuijottaa itseään näytöltä kaiket päivät. Siinä moni huomaa vikoja, joista haluaa päästä eroon.

Julkaistu 28.07.2021