Maailma numeroina

7 asiaa, jotka ovat odotetta­vissa vuonna 2022!

Miten koronapandemia kehittyy? Jatkuuko hybridityö? Mitä tapahtuu USA:n ja Kiinan suhteissa? Näitä kannattaa pitää silmällä tulevana vuonna.

Rakennustyöntekijän siluetti nosturilla valmistelemassa 2022

1. Korona jatkuu mutta koettelee eri tavalla eri maita

Koronaan on luvassa uusia rokotteita ja lääkkeitä, mutta kehitysmaissa tautitilanne kohentuu kovin hitaasti. Näyttää pahasti siltä, että koronasta tulee yksi niistä monista sairauksista, jotka koettelevat eri tavoin eri maita. Taas kerran eniten kärsivät köyhimpien maiden asukkaat.  

COP:n protestimerkki ilmastomielenosoitusmarssissa COP26:n aikana Glasgow'ssa, Skotlannissa.

2. Ilmastokriisi

YK:n ilmastokokous Glasgow’ssa päättyi marraskuun lopussa. Se osoitti jälleen kerran, miten vaikeaa valtioiden on päästä yksimielisyyteen ja miten kaukana tiede ja politiikka ovat toisistaan. Viime hetkellä Intia kieltäytyi Kiinan tukemana hyväksymästä tekstiä, jonka mukaan fossiilisten polttoaineiden käytöstä luovutaan asteittain. Teksti muutettiin niin, että käyttöä vähennetään. Tämä sai kokouksen puheenjohtajan brittiläisen Alok Sharman lähes kyyneliin. Ilmastoaktivisti Greta Thunberg kommentoi kokouksen antia jo ennalta: ”Blaa, blaa, blaa.” Pettymyksistä huolimatta Pariisin ilmastosopimuksen 1,5 asteen tavoite on vielä mahdollinen.

Yhdysvaltain ja Kiinan välinen suhde

3. USA:n ja Kiinan vastakkainasettelu

Vastakkain on kaksi suurvaltaa ja kaksi täysin erilaista poliittista järjestelmää. Kiista koskee lähes kaikkea kaupankäynnistä rokotteisiin ja avaruusasemiin. Poliittinen kädenvääntö tapahtuu samaan aikaan, kun maailmaa koettelee pulatalous, joka on levinnyt useimmille toimialoille. Nyt ei tarvittaisi lisää kaupan esteitä vaan kansainvälistä yhteistyötä ja sillanrakentajia.

4. Tulevaisuuden työ

Hybridityö on tullut jäädäkseen. Joidenkin tutkimusten mukaan jopa puolet ihmisistä on valmis irtisanoutumaan, jos he eivät saa itse päättää, tekevätkö työtään työpaikalla vai kotitoimistolla. Nähtäväksi jää, onko tämä pelkkä uhkaus vai tulevaisuuden todellisuutta.

5. Huoli inflaatiosta

Tuotanto takkuaa joka puolella maailmaa, ja samaan aikaan sähkön hinta nousee rajusti. Kysymys kuuluu, onko tilanne väliaikainen vai pysyvä. Huolta inflaatiosta lisää myös monissa länsimaissa koettu osaajapula, joka on tullut digitalisaation vanavedessä.

Kahden avaruuspukuisen astronautin miehistö seisoo Kuussa katsomassa Linnunradan galaksia

6. Avaruuskilpailu

Mount Everest on jo pitkään ollut yleinen matkakohde maailman rikkaimmille. Todennäköisesti seuraava kohde seikkailunnälkäisille miljardööreille on avaruus. Amazonin perustaja Jeff Bezos ja Virgin Groupin Richard Branson ovat jo käyneet ilmakehän tuolla puolen, ja vuonna 2022 avaruudessa käy ensimmäistä kertaa enemmän maksavia matkailijoita kuin astronautteja. Kiinan uuden Tiangong-avaruusaseman on määrä valmistua ensi vuonna. Elokuvantekijätkin kaavailevat kuvauksia painottomassa tilassa. Nasa taas harjoittelee avaruudesta tulevien uhkien torjumista lähettämällä luotaimen törmäämään asteroidiin.

7. Urheilu yhdistää – tai sitten ei

Ensi vuonna järjestetään talviolympialaiset Pekingissä ja jalkapallon maailmanmestaruuskisat Qatarissa. Molemmissa nähdään jälleen kerran, miten tiukasti urheilu ja politiikka liittyvät toisiinsa. Protestit kumpaakin isäntämaata kohtaan varmasti kovenevat sitä mukaa kuin kisat lähenevät.

Lähteet: Economist, The Telegraph, Dagens Nyheter. Kuvat: Shutterstock

Julkaistu 03.12.2021