Innovaatiot

10 tulevaisuuden ammattia

Robottien vallankaappausta ei ehkä tarvitse pelätä, mutta työelämän ne varmasti muuttavat. Moni pelkää jäävänsä työttömäksi, kun robotti vie hänen työpaikkansa.

– Ainoa tapa hälventää pelkoa on luoda ihmisille uusia, parempia töitä, sanoo yhdysvaltalaisen Cognizant-tietotekniikkayrityksen toimitusjohtaja Ben Pring.

Hänen yrityksensä on laatinut listan tulevaisuuden ammateista, joissa ihmisaivot päihittävät robotit.

1. Jätedatainsinööri

Ruoantähteistä voidaan tuottaa ympäristöystävällistä energiaa, ja myös datajäte voidaan käyttää hyödyksi, kun se puhdistetaan ja jalostetaan. Uusien ideoiden löytäminen hylätyistä datamassoista vaatii ihmisen ymmärrystä, vaikkakin apuna voidaan käyttää tekoälyä.

2. Kybersotilas

Tulevaisuudessa sotia käydään yhä enemmän digitaalisesti. Kyberiskuilla lamautettiin Ukrainan sähkönjakelu vuonna 2015 ja sekaannuttiin USA:n presidentinvaaleihin vuonna 2016. Kyberjoukkojen sotilas voi puolustaa tietoverkossa oman maansa infrastruktuuria.

3. IT-rikollisten uudelleenkasvatus

Nykynuoriso painiskelee erilaisten kiusausten kanssa kuin edelliset sukupolvet. Helppo raha voi houkutella rikoksiin tietoverkoissa etenkin, kun uhreja ei tarvitse kohdata silmästä silmään. Tulevaisuudessa esimerkiksi kouluissa tarvitaan kasvattajia, jotka auttavat entisiä IT-rikollisia hyödyntämään osaamistaan laillisella tavalla.

4. Käyttäytymistietopäällikkö

Ihmisen käyttäytymisen ymmärtäminen on monitahoinen tehtävä. Sen helpottamiseksi on kehitetty erilaisia biometrisia laitteita, kuten antureita, jotka seuraavat ihmisiä ja heidän ympäristöään ja havainnoivat heidän työtehoaan, tunteitaan ja kanssakäymistään. Jonkun ihmisen täytyy kuitenkin analysoida anturien tieto ja jalostaa se strategioiksi, joilla työntekijöiden sitoutumista, työtehoa ja hyvinvointia voidaan parantaa.

5. Algoritmipäällikkö

Kun verkkokauppa Amazon loi tekoälyn rekrytoimaan uusia työntekijöitä, se piti ottaa pois käytöstä, koska se syrji naisia. Tekoälyyn perustuvat työkalut yleistyvät kuitenkin kovaa vauhtia yrityksissä. Siksi on tärkeää, että niiden algoritmit ovat toimivat reilusti, eettisesti, laillisesti ja yrityksen arvojen mukaisesti. Algoritmipäällikön tehtävänä on tarkistaa uudet ja jo käytössä olevat sovellukset ja järjestelmät ja käydä läpi jokaisen tärkeän algoritmin tavoitteet, tulokset, arviot ja johtopäätökset.

6. Ilmastonmuutosarkkitehti

Kun ilmastonmuutos lämmittää maapalloa, tarvitaan ihmisasiantuntijoita lievittämään sen seurauksia. Ihmisiä tarvitaan rakentamaan luonnon ehdoilla ja suunnittelemaan kaupunkeja, jotka kestävät muun muassa merenpinnan nousun.

7. Älykotisuunnittelija 

Kun älytekniikka yleistyy kodeissa, kotien suunnittelussa tarvitaan yhteistyötä arkkitehtien, insinöörien ja asiakkaiden välillä. Älykotisuunnittelija seuraa tekniikan trendejä ja luo kekseliäitä tapoja yhdistää tekniikka erilaisiin tyyleihin esteettisesti ja ekologisesti.

8. Äänikäyttöliittymäsuunnittelija

Kaikki kunnialle Sirille ja Alexalle, mutta kovin inhimilliseltä ne eivät kuulosta. Tekoälypalveluissa on paljon potentiaalia mutta myös kehittämisen varaa. Tekoälyn toimivuus voi parantua selvästi, kun se opetetaan puhumaan oikealla äänenkorkeudella, oikein painotuksin ja kotoisalla murteella.

9. Virtuaali-identiteettien turvallisuuspalvelu

Deepfake-tekniikalla voidaan luoda todellisia valeuutisia, joissa kirjaimellisesti pannaan ihmisten suuhun sanoja, joita hän ei ole sanonut. Deepfake-videot voivat olla viihdyttävää katsottavaa, mutta niillä voidaan tehdä paljon pahaa. Tulevaisuudessa tarvitaankin digitaalisia turvaominaisuuksia, joilla voidaan todistaa verkossa näkyvien henkilöiden aitous. Niistä huolehtiminen on tulevaisuuden ammatti.

10. Lähiviljelykonsultti

Terveellisen ja ilmastoystävällisen ruoan kysyntä kasvaa kasvamistaan. Viljelykonsultin tehtävänä on hoitaa lähiviljelmiä ja auttaa ihmisiä hoitamaan omia viljelmiään ja myös huolehtimaan hyvinvoinnistaan syömällä paremmin. Viljelykonsultti voi myös etsiä kaupungeista sopivia paikkoja lähiruoan tuotantoon.

Kuvat: Shutterstock

Julkaistu 06.10.2020